Sivistävää opiskelua


Ihastuttavaa tässä sisustussuunnittelijaksi opiskelemisessa on mielestäni "pehmeä lasku" koulumaailmaan.
Kahdenpisteen perspektiivipiirros

Värisuunnittelua Photoshopilla
Tutustumista Tikkurilan suunnitteluohjelmaan
Ilmapiiri on luokassamme hyvä. Yleensäkin koen, että luovien aineiden parissa opiskelevilla on rentoutunut ja suvaitseva mieli. Tottakai opiskellessa uutta tulee haasteita vastaan.


Tehtävään keskittymistä


Välillä eri tekniikoiden oppimiset, kuten kahdenpisteen perspektiivi, tietokoneohjelmien opettelu ja monet muut uudet ihmeelliset asiat ovat aikaansaaneet muutaman lisärypyn otsalleni.







Pohjapiirustuksen piirtämistä skissipaperille







Perspektiivipiirustuksia














Vähän fiilistelyä pelimaailmasta



Onnekseni teorian lisäksi meillä on mahdollisuus sivistää itseämme lähiympäristön mahtaviin "kulttuuririentoihin" osallistumalla.
Salon veturitalli


Olemme tehneet erilaisia vierailuja alaamme liittyviin kohteisiin. Tutuksi ovat tulleet monet näyttelyt, joissa on ollut myös opastusta. Olemme saaneet tehdä yritysvierailuja alaamme liittyviin paikkoihin ja vastaanotto on tuntunut hyvältä.

Niistä nyt lähinnä kuvin seuraavat tekstini. Paikkoina Salon veturitalli, Steven Bremerin valokuvanäyttely, Fiskarin kulttuurikeskus, Tehdas-näyttely, Habitare-messut ja mitä muuta?

ja juna kulkee taas...
Hyvä on myös muistaa, ettemme ole käyneet koulua vielä kahta kuukauttakaan.. 

Kommentit