Stefan Bremer valokuvanäyttely


Luovuutta lisätäksemme käymme kouluvuoden aikana erinäisissä mielenkiintoisissa näyttelyissä, museoissa ja kohteissa, joissakin vierailemme useammankin kerran ja aina jotain uutta havaitaan.Ensimmäinen opintoretkemme kohdistui Helsinkiläisen valokuvaajan Stefan Bremerin 100 valokuvan näyttelyyn.


Iätöntä rakkautta
Ilmoja piteli..

100 valokuvan näyttely























Kuvat olivat niin dokumentaarista kuin kokeilevampaa taidevalokuvaa. Näimme kuvallista kerrontaa, joissa aistin erilaisia tunteita kuten suvaitsevaisuutta, surua ja iloa käärittynä koskettavaan kauneuteen. Mitä koin oppineeni käynnistä? Minulle henkilökohtaisesti muistutus ryhmittelyn tärkeydestä ja teeman ympärille rakennettujen teoksien voimasta. Sisustussuunnittelussa suosittua ryhmittelyä kannattaa siis sisällöllisestikin teemoittaa.


DuvTeatern Carmen-näytelmän näyttelijöiden Duva/Diva kuvat. Kauniita ja koskettavia.




Meriaiheet tuovat toisille mieleen kaunista maisemaa samalla kun toiset kokevat katsellessaan vaarallisuutta ja pelontäyttämää tunnetta.

Yksittäisiä tunteita herättäviä kuvia ja onko väreillä merkitystä tai yhdistävää tekijää? Kuinka tärkeää taideteoksen takana olevat tarinat ovat vai voiko olla parempikin olla tietämättä niitä ja luoda omat kuvitelmat?





Kokeilemalla voi lopputuloksena olla mitä vaan, Bremer on kuvannut mm. akvaariossa olevaa vettä, erilaisin efektein.










Veturitallissa oli myös pienempi näyttely Timo Lähteenmäen ja Mikko Vienosen kirjan julkaisemattomista kuvista Salon nuorisosta 50-80 -luvulta. Täältä sain muistutuksen, kuinka tärkeää on kuvata erilaisia hetkiä elämästä eikä aina vaan omaan käyttöön vaan kuva voi olla käytössä myös sisustuskohteessa tuntematta henkilöitä tai heidän tarinaansa.





Kommentit